Pääsiäisen jälkeen aloitin County Hospitalin kirurgisella vuodeosastolla. Uganda-reissun jälkeen sain hankittua vatsani vikkelälle ja pidin sairaslomaa kotosalla vielä tiistain. Kolme päivää olen nyt viettänyt sairaalamaailmassa ja rehellisesti sanottuna aika pahalta ovat nämä päivät tuntuneet.
Keniassa porukka tulee sairaalaan vasta, kun on tosi kyseessä. Ymmärrän sen hyvin, koska en itsekään lähtisi sairaalaan ihan pikkuvaivasta. En voi olla ajattelematta, että jos ei ole ollut kipeä ennen, kun on tullut sairaalaan, sieltä lähtiessä varmasti on.
Kirurginen vuodeosasto County Hospitalissa käsittää yhden piharakennuksen, jossa on siipi miehille ja naisille. Molemmissa vuodepaikkoja on noin 20 kpl. Potilaat tulevat sinne kovin erilaisista syistä, mutta tähän mennessä olen nähnyt ainakin käärmeen pureman, pahoja painehaavoja, kudosnestettä tihkuvia jalkoja, eriasteisia palovammoja ja umpisuolentulehduksia. Osastolla annetaan myös pre- ja post-operatiivista hoitoa.
Potilaat maksavat niin sairaalassa olostaan kuin lääkkeistäkin. Lääkkeet täytyy hommata ulkopuolisesta apteekista. Hoitajat eivät liiemmin hoida perushoidollisia tehtäviä, vaan se on omaisten huoli. Hoitaja jakaa ja antaa lääkkeet, toteuttaa haavanhoitoja, petaa petejä sekä mittaa elintoimintoja. Aamuvuorossa pitäisi osastolla olla kaksi hoitajaa, mutta eilenkin oli vain yksi.
Porukalla olemme keskusktelleet kenialaisesta steriiliydestä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että steriilisyyttä ei ajatella samalla tavoin kuin meillä. Musta tuntuu rehellisesti sanottuna, että porukka oppii sen, kuinka toimia ja jos joku sanoo, että tähän pöydälle ei saa laittaa pulloa, koska se on steriili, niin sitä ei laiteta, mutta todellisuudessa ei ymmärretä, mitä steriilit hanskat tai pöytä tarkoittavat. Välistä tuntuu, että omia aivoja ei käytetä. Lääkäritkin saattavat pukea esim. katetrointia tehdessä steriilit hanskat ”oikea oppisesti”, mutta heti sen jälkeen pidellä ruiskua, jota ei ole käsitelty steriilisti. Aseptinen omatunto ei täällä ole samanlainen kuin meillä Suomessa. Sama päti terveyskeskuksessa esimekiksi hoitajan laittaessa kierukkaa. Hänkin koski steriileillä hanskoilla epästeriileihin asioihin. Steriilien hanskojen pukeminen menettää merkityksensä tällöin – aivan yhtä hyvin voi käyttää tällaisissa tapauksissa tehdaspuhtaita hanskoja. Ilokseni kuitenkin huomasin, että sairaalassa käytetään suojahanskoja surutta. Käsidesiä ei ”tunneta” eli sitä ei käytetä, vaan kädet pestään epäsääännöllisen säännöllisesti. Steriilit pakkaukset ovat myös mielenkiintoisia. Täällä mikään ei ole kertakäyttöistä, ei edes steriilit pakkaukset. Ne on kääritty puuvillaliinoihin, joita käytetään aina vain uudelleen. Liinat eivät edes silmämääräisesti näytä aina puhtailta. Mutta kai ne sitten ovat steriilejä. Tiedä sitä sitten. Mua ei yllättäisi kuulla, että ne pestään käsin ja kuivataan sairaalan pihalla niin kuin muukin pyykki.
Kaikesta on pula. Lakanat, joilla olemme sänkyjä pedanneet ovat melko pinttyneitä, rikkinäisiä ja läpikuluneita. Niitä ei aina vaihdeta, vaikka tarve olisi, koska niitä on niin vähän. Tyynyjä ei ole eikä ekstra peittoja. Nyt sadekaudella lämpötilat voivat tipahtaa yöllä melko alaskin. Välineet, joita sairaalassa käytetään on aivan ala-arvoisia. Multa löytyy kotoa parempi verenapainemittari, kuin mitä täällä osastolla käytetään.
Eilen osastolle tuli mies, jolta oli kurkku leikattu auki ja toinen, jota oli pahoinpidelty. Ensimmäinen oli kuollut vielä illan aikana (tosin eri sairaalassa, koska hänet oli siirretty isompaan sairaalaan) ja jälkimmäiseltä yritin mittailla verenpainetta, mutta en kuullut sitä. Ei kuullut Johannakaan eikä vuorossa oleva hoitaja. En tiedä missä vika. Mietin, että voiko paineet laskea niin alas, että niitä ei kuule vai saattoiko johtua turvonneista raajoista – voisiko kudosnestettä olla niin paljon raajassa, että se vaimentaa äänet. Tuskissaan mies oli ja pulssi hakkasi kovaa. Rannepulsiakaan ei häneltä tuntunut. Eikös sekin jo kerro alhaisista paineista?
Hoidin tänään ja eilen naista, jolla oli todella pahat makuuhaavat molemmissa lonkissa. Hänellä ei ole näkynyt omaisia kylässä. Osastolla työskentelee myös paikallinen opiskelijapoika (ensimmäinen mieshoitaja, jonka olen nähnyt!), joka sanoi meille, että ulostetta ei siivota patjalta, vaan nyt hoidetaan pelkät haavat. Sanoin hänelle, että tämähän siivotaan ja yritin selittää, että on aivan turha putsata haavoja, jos uloste sotkee ne heti kuitenkin uudelleen. En tiedä ymmärsikö hän. Suomessa pitää niin itsestään selvänä pesulappuja, pesuainetta ja rasvoja. Täällä ei ole mitään edellä mainituista. Hieman sain miettiä, että kuinkas tämä tilanne hoidetaan ilman yhtikäs mitään välineitä, mutta eipä siinä muuta sitten kuin sankoon vettä ja pesuja tekemään jo sotkeentuneella lakanalla ja pienellä saippuan palalla. Onnistui, mutta ei se helppoa ollut! Autoimme naista eilen peseytymään muutenkin. Sain edes vähän paremman mielen siitä, että hän pystyi peseytymään edes eilen.
Tänään kuulimme, että Keniassa ei hoideta ihmistä, jos hänellä ei ole varaa ostaa lääkkeitä. Toissapäivänä osastolle oli tullut mies, jonka joku sukulainen oli vain jättänyt ovelle. Hänellä ei ollut rahaa eikä paikkaa minne mennä. Hän sai jäädä sairaalaan, mutta hänen hyväkseen ei voida tehdä mitään, koska hänellä ei ole rahaa tarvittaviin kokeisiin, kuvauksiin eikä lääkkeisiin. Hän saa sairaalasta sängyn ja syötävää. Hänellä on tosin jonkinalinen vika suussa (joko tulehdus tai kasvain), joten hän ei pysty edes syömään! Jotakin erikoisrasvaista maitoa he hänelle aamulla antoivat. Ostimme opiskelijaporukalla hänelle hänen tarvitsemansa lääkkeet eli kahta erilaista antibioottia, nesteitä ja infuusioletkustoja. Lääkkeet riittävät nyt kolmeksi päivää. Jos kyse on tulehduksesta (mitä emme tiedä, koska hänellä ei ole rahaa kuvauksiin) lääkkeet saattavat auttaa häntä, mutta jos kyse on kasvaimesta ei lääkkeistä hänelle suurta apua ole. Ostimme ne hänelle kuitenkin, koska halusimme itsellemme edes vähän paremman mielen. Eipä tästäkään pitkällä tähtäimellä suurta apua ole, koska emme voi auttaa kaikkia. Tämä mies nyt sattui olemaan samassa paikassa kuin Johanna, Tellu ja minä ja sai siksi apua, mutta muilta opiskelukavereilta kuulimme, että viereisellä osastolla on monta muutakin, joilla on täsmälleen sama tilanne. Taas olen onnellinen siitä, että voin tehdä hoitotyötä Suomessa, jossa mun ei tarvitse jättää ketään hoitamatta sen takia, koska hänellä ei ole rahaa. Kovin on surullista nähdä, että niin se vain on täällä ja varmasti monessa muussakin maassa.
County Hospitalin hintoja. 100 shillinkiä on euron. Halpaa ei täällä sairastaminen ole, koska tulotaso on niin matala.
Tässä kiruginen osasto ulkoa päin. Harmillisesti vähän heilahti kuva.
Tämä kuva on terveyskeskuksesta. Pöytä toimi rokotuspöytänä. Kylmälaukussa on käyttämättömät rokotteet ja avattuja pidettiin kylmäkallen päällä pöydällä.
Tällaisia kirjoja kenialaiset rakastavat. Näihin tehdään paljon kirjauksia ja sama käynti usein merkitään useaan eri kirjaan. Paljon kirjataan, mutta kukaan ei tunnu tietävän miksi ja kuka niistä hyötyy. Sanomattakin taitaa olla selvää, että tietokoneita ei ole missään näkynyt.
Ensi viikolla vaihdamme osastoa – saa nähdä jatkuuko samanlainen meno.