Pari viikkoa on vierähtänyt taas harjoitteluisssa ihan huomaamatta. Enää viikko jäljellä ja sit mulla alkaa loma. Ja mikä parasta saan Joelin tänne mun kans viettään vikaa lomaviikkoa! Tiedossa on kestosideopetusta tyttökerholle (Joel on tosi innoissaan 🙂 ), Maasai Mara -safari ja muutama päivä Nairobin humussa.
Pari viime viikkoa olen ollut Jaramogi Oginga Odinga Teaching & Referral Hospitalissa harjoittelussa. Yleisimmin alueella tunnettu Russian Hospitalina, koska venäläiset ovat aikoinaan rahoittaneet sairaalan rakentamisen. Ensimmäisen viikon olin Renal Unitissa katselemassa dialyysihoitoja. En tiedä millaista dialyysi on Suomessa, mutta näin päällisin puolin hoito vaikutti hyvältä, hoitajien työskentely aseptiselta ja koneet suurin piirtein ajantasaisilta. Dialyysi on kallista, eikä kellä tahansa ole siihen täällä varaa. Hoidossa näkyi se, että rahaa vastaan täälläkin saa asiallista hoitoa. Kisumussa potilaat käyvät joko kerran viikossa hoidossa (jos munuaiset vielä edes jotenkin toimivat) tai kahdesti (jos toiminta on pettänyt kokonaan). Suomessa hoito annetaan kolme kertaa viikossa. Täällä puhdistus tapahtuu vain kahdesti viikossa puhtaasti taloudellisista syistä, koska potilailla ei ole varaa kolmeen hoitokertaan viikossa. Korvaushoito on kuitenkin elinikäistä ilman munuaisensiirtoa. Munuaisyksikössä oli kiva harjoitella, koska saimme kunnollista ohjausta, ilmapiiri oli mukava ja hoito hyvää. Potilaat tuovat lääkkeet, letkustot ja nesteet mukanaan – aivan kuin kaikilla muillakin osastoillla. Yksi hoitokerta maksaa kuulemma 1500 shillinkiä eli noin 15 euroa, mikä kattaa koneen käytön, sänkypaikan ja hoitajan työpanoksen. Munuaissiirteisiin ei ole kovin monella mahdollisuutta, koska koko Nyanzan alueella (johon Kisumukin kuuluu) ei ole yhtään toimenpiteen osaavaa kirurgia. Kaikki munuaissiirrot tehdään Nairobissa.
Tämän viikon olen ollut lasten syöpäosastolla, joka on ollut aivan ihana paikka. Lapset saavat asianmukaista hoitoa, koska länsimainen organisaatio rahoittaa toiminnan. Osaston vastaava hoitaja oli loistava – tiukka, mutta reilu. Ensimmäisenä päivänä opiskelijat (me muiden mukana) saivat luennon siitä, kuinka työpaikalla pitää olla vuoron alkaessa. Mekin oltiin Johannan kanssa myöhässä, koska täällä ei oikein jaksa pitää kiinni aikataulusta, koska joudutaan aina odottamaan ihan hirveän kauan. En tiedä, kuinka kerkeen Suomessa töihin ajoissa 🙂
Täällä lapset on ihan kaikkialla tosi kiinnostuneita meistä, koska ollaan valkoisia. Syöpäosastollakin muksut tulivat vaan halimaan.
Syöpäosaston lapset olivat ihania. Mä olen ihan pehmennyt täällä muksuille 🙂 Täällä yleisin lasten syöpä on Burkitsin lymfooma, jota esiintyy malaria-alueilla. Osastolla ei oppimisarvo ollut suuri, koska paikalla oli aina lähes kymmenen muuta opiskelijaa ja lapsia oli vain 11. Torstaina koin kyllä semmoista onnistumisen tunnetta, kun sain kanyloitua itkevän ja rimpuilevan pojan täydellisesti yhdellä yrittämisellä melko heikosti näkyvään suoneen. Nyt on sellainen olo, että kyllä tää tyttö pärjää kanyyleiden parissa.
Lasten kanssa työskentely on tosi erilaista kuin aikuisten. Täällä lasten yhteistyöhön ei panosteta samalla tavalla kuin Suomessa. Yhdelle pojalle laitoin nakkelin tippumaan, kun hän täyttä kurkkua huusi ja kiljui muzungu (valkoinen ihminen). Tilanne oli melkoisen huvittava, koska Johanna oli samalla hetkellä laittamassa toiselle tytölle nakkelia tippumaan, joka oli kuulemma ollut pelosta jäykkänä, että mitä tuleman pitää.
Syöpäosatolle tuli jonkinlainen raamatturyhmä maalaamaan olohuonetta viime viikolla. Mukana oli myös yksi suomalaistyttö – täällä Kisumussa tuntuu olevan ihan hirveesti suomalaisia 🙂 Mua vaan itseäni ihmetyttää se, että tällaisen osaston seinät maalataan, missä seinät on ihan hyvässä kunnossa. Eihän se nyt äkkiseltään juuri länsimaista tulleelle näytä siltä, että paikat on kunnossa, mutta nyt osaa itse jo katsoa asioita aivan toisesta näkövinkkelistä. Tietäisin miljoona kohdetta, joka tarvitsisi enemmän maalia, kuin syöpäosaston seinät. Mutta täällä taitaa olla tosi tavallista, ettei apu kohdennu oikein. Ja ulkopuolisena saattaa olla tosi vaikeaa arvioida, mikä taho tarvitsee eniten apua.
Lapsista oli tosi kiva leikkiä mun kameralla. Mun kamera oli tän viikon jäljiltä aivan täynnä mitä erikoisempia otoksia ja vaikka kestä 🙂
Huomenna aloitan synnärillä. Otan itseäni niskasta kiinni ja käytän mahdollisuuden nyt hyväkseni 🙂
Mä luulen, että tää on nyt Keniasta käsin viimeinen blogipostaukseni. Alkaa olla sanottavat sanottu ja kotiinlähtöfiilis päällä! Mutta eihän sitä tiedä, vaikka vielä jotain tänne saisin aikaiseksikin. Ainakin voisin yrittää postata kuvia kaikesta, mitä olen täällä syönyt, koska mun puhelin on täynnä ruokakuvia! Varmaan pari kiloa saanut siitä muistoksikin 🙂
Nähdään pian Suomessa 🙂
Ihan huippua, että saat Joelin sinne! 🙂
En olis ihan heti uskonut, että voisit olla myöhässä töistä, mut maassa maan tavalla..eiks niin 😉 Kyllä se rytmi siitä sit palautuu, kun oot takaisin Suomessa.
Näitä tekstejä on ollu kiva lukea, vaikka aiheet onkin ollu välillä tosi rankkoja. Ollaan pysytty samalla vähän kärryillä siitä, miten siellä menee. Nähdään pian, kun oot taas täällä! 🙂 Pääset sit näyttään kaikkia kuvia!
Ihanan iloisia juttuja Julia ja varsinkin mainiot kuvat sinusta lasten kanssa! Hyviä viimeisiä harjoittelupäiviä sinne synnytysosastolle ja oikein mukavaa lomaa sitten Joelin kanssa 😀 Selvästikin sun kannatti lähteä sinne reissuun, hih.
Oikein kivaa loppureissua ja tervetuloa kotiin:-)