Tänään menimme Blue Crossille jo aamulla. Paikan keittäjä – sanotaan maman, koska kukaan meistä ei muista hänen nimeään, eikä kukaan enää kehtaa kysyäkään – lupasi auttaa meitä kokkaamaan lounasta. Pyysimme häneltä eilen kauppalistan ja kiiruhdimme aamulla sovittuun aikaan paikalle. Emme muistaneet, että olemme nyt Afrikassa! Odottelimme puolitoista tuntia mamania kotiin. Pojilta kuulimme, että hän oli lähtenyt asioille. Kärsimättömimmät meistä olisivat jo halunneet alkaa kuorimaan pottuja ja porkkanoita, mutta välineet olivat tietysti lukkojen takana. Joten ei muuta kuin rauhallista odottelua! Itselle se ei tuota suuria ongelmia – kaippa se siitäkin johtuu, että mulla ei ole täällä kuin aikaa. Ei tarvitse kiirehtiä paikasta toiseen, vaan voi oikeasti pysähtyä ja nauttia hetkestä.
Mamankin saapui lopulta kotiin ja toivotti meidät tervetulleeksi. Siitä sitten alkoikin parituntinen rupeama keittiössä. Valmistimme keittoa, jossa oli perunaa, porkkanaa, sipulia ja tomaattia sekä mausteina korianteria, iknkivääriä ja kanelia. Teimme paikallista leipää – chapattia – alusta asti itse (mamanin avustuksella). Myöhemmin vasta kuulimme, että tätä leipää ei syödä joka päivä, vaan erityistilanteissa. Meille sitä tarjottiin eilenkin. Hups! Leivän taikina muistutti pizzataikinaa, mutta se paistettiin muurinpohjalettupannun näköisellä alustalla pariin kertaan runsaan rasvan kanssa. Namskis! Lisäksi söimme haudutettua kaalia ja lehtikaalia. Aivan huikean herkullista!
Toinen tulisijoista oli ulkona. Tulisijaa lämmitettiin hiilellä. Patalappuja ei näytetä tuntevan ainakaan tässä keittiössä.
Lounaan jälkeen lapset saapuivat Blue Crossille. Yleensä lauantaisin paikalle saapuu lapset ja heidän vanhempansa/huoltajansa, mutta tänä lauantaina lapset tulivat itsekseen ja vasta lounaan jälkeen, koska Blue Crossille saapuu sunnuntaina ruotsalaisia vieraita. Päätapahtuma tällä viikolla onkin siis vasta huomenna. Lapset esittivät meille runoja, lauluja ja perinteisiä tansseja. Meitäkin pyydettiin jotakin esittämään ja Fröbelin palikoita sitten kuorossa heille lauloimme, kun emme muutakaan keksineet: ”Käsi ojenna ja taakse taivuta…” Kaikenlaisiin tilanteisiin sitä joutuukin täällä. Iltapäivällä kisailimme leikkisästi joukkueissa. Lapset tuntuivat nauttivan toiminnasta.
Mekin jouduttiin tositoimiin köydenvedon merkeissä. Kuvan otti bluecrossilainen poika, joka innostui kuvaamaan kaikkea mahdollista 🙂 Muutaman kuvan sain kamerasta poistaa…
Huojuvaa tornia rakennettiin jakkaroista.
Naapurissa asuvat lapset olivat kovin kiinnostuneita muzunguista 🙂 Pikkuhiljaa uskaltautuivat lähemmäksi. Jaoimme heillekarkkia ja mieleen juolahti, että Suomessa karkkia jakava kenialainen olisi heti epäilyttävä 😀
Huomenna aamulla aikainen herätys kirkkoon! Hyvää yötä!