Meillä alkoi aikaistettu loma viime viikon perjantaina. Oltiin tehty muutamana lauantaina töitä, joten päätettiin tyttöjen kanssa pitää perjantaikin ansaitusti lomaa 🙂 Olimme varanneet paikallisen matkaoppaan kautta reissun Ugandaaan, jossa tarkoitus oli vierailla Queen Elizabethin kansallispuistossa ja Bwindissä katsomassa harvinaisia vuoristogorilloja. Tiedossa oli siis istumista autossa monta sataa kilometriä. Toivottiin, että nähdään paljon safarieläimiä ja kaiken huipuksi gorilloja.
Maksoimme puolet reissubudjetista oppaalle etukäteen käteisenä. Hirvitti ajatus antaa monta sataa euroa pelkkää kuittia vastaan. Täällä bisnekset hoidetaan useimmmiten käteisellä eikä muita maksuvaihtoehtoja edes ole. Mietin summaa maksaessa, että näenköhän näitä rahoja enää ja pääsenköhän edes koko reissuun. Olin kuitenkin turhaan huolissani!
Viime lauantaina olin todella jännittynyt. Hyvällä fiiliksellä lähdin reissuun ja odotin innolla, että näen Ugandan – maan, johon mun alun perin oli tarkoitus lähteä vaihtoon. Merkittävin ero Ugandan ja Kenian välillä oli se, että Uganda oli todella vihreä ja sieltä löytyi paljon puita ja kasvillisuutta. Kuulin, että Keniassa luontoa ei ole paljoa ajateltu aikaisemmin. Jätehuolto on aivan retuperällä eikä kierrätystä edes ole olemassa. Uganda on kuulemma paljon kehityksessä Keniaa jäljessä. Mutta Kampala (sen vilauksen mitä siitä näin) vaikutti minut moderniudellaan. Kisumu on kaukana Kampalan menosta.
Auto starttasi puoli seitsemältä kohti Kampalaa. Raja ylitettiin Busiasssa pienin rajamuodollisuuksin. Kaukana oli USA-tyylinen maahantulotarkastus. Rajalla vaihdoimme myös autoa. Ymmärsin, että kenialaiset matkaoppaat eivät saa kulkea omilla autoillaan Ugandassa, vaan on palkattava paikallinen opas mukaan. Seuraamme liittyikin ugandalainen matkaopas. Rajalta jatkoimme ajoa Kampalaan, jossa olimme myöhään iltapäivällä. Ensimmäiinen muutos reissusuunnitelmaan, eikä todellakaan viimeinen, tapahtui Kampalassa. Yövyimmekin ugandalaisen matkaoppaan kotona. Koti oli moderni ja hieno ihan suomalaisellakin mittapuulla. Aamulla jatkoimme ajoa Mbararaan, jossa yövyimme. Majoitus oli motellityylinen ratkaisu, mutta laatu ei ollut kovinkaan kummoinen. Susanna löysi sängystään luteita ja meteliä paikassa riitti yöllä.
Ugandassa (mutta myös Keniassa) ylitimme päiväntasaajan. Kuva on nappaistu kauhealla kiireellä, koska miesturistiporukka Bangladeshistä ahdisteli kauheasti sillä, että meidän piti poseerata kuvissa heidän kanssaan. Olen varmaan aikamonessa facekuvassa 🙂 Mutta sain heidät sentään lopulta karistettua.
Maanantain vietimme safarilla. Ajoimme Mbararasta Queen Elizabethin kansallispuistoon ja vietimme päivän puistoa kierrellen. Läheltä näimme norsuja, leopardeja, virtahepoja, puhveleita, paviaaneja ja antilooppeja. Puistossa ei kuulemma ole niin paljoa eläimiä kuin esimerkiksi Masaimaralla, Keniassa. Lisäksi puisto on kuulemma todella suuri ja eläimet vaeltavat paljon alueella. Leijonaa ei nähty, mikä itseäni harmitti.
Oppaat meinasivat muutaman tunnin ajelun ja lounaan jälkeen lähteä viemään meitä takaisin Mbararaan, mutta saimme onneksi avattua suumme, että olimme sopineet aikaisemmin, että vietämme koko päivän puistossa. Pääsimmekin sitten vielä illaksi kiertelemään aluetta ja näimme monta eläintä paljon lähempää kuin päivällä. Yövyimme puistoalueen läheissyydessä lodgemajoituksessa. Nyt Ugandassa on sadekausi ja low-season. Majapaikassa ei näkynyt ketään muita meidän lisäksemme. Mutta huoneet olivat reissun parhaimmat ja ruoka herkullista.
Oppaat olisivat vieneet meidät Bwindiin jo tiistaina katsomaan gorilloita ja siitä olisi johtunut muutos ajaa maanantaina jo Mbararaan. Onneksi saimme kuitenkin viettää safarilla kokonaisen päivän ja vasta tiistaina istua autossa ajamassa kohti Bwindia. Siirtymistä oli kuitenkin viitisensataa kilometriä. Täällä liikkuminen autolla vie aikaa – maantiet olivat pääsäntöisesti hyvässä kunnossa, mutta maksiminopeusrajoitus on 80 km/h ja ajokaistoja on vain yksi suuntaansa. Ja aivan koko päivä meillä menikin ajaessa. Sää oli heikko – vettä tuli kaatamalla muutamaan kertaan ja tie muuttui savipohjaiseksi tieksi lähellä Bwindiä. Lopulta tie oli poikki, koska rekka oli juuttunut mutaan. Vastaantulevakin auto jumittui rekan viereen. Tämä oli koko reissun pelottavin hetki, koska auto saatiin mudasta liikkeelle, mutta se lähti valumaan ojaa pitkin kohti meitä. Pelästyin oikein kunnolla, että auto törmää meihin, jolloin iskun voimasta olisimme voineet tipahtaa jyrkänteeltä alas. Onneksi selvisimme säikähdyksellä! Tässä kohtaa oppaat käänsivät auton ja totesivat, että emme voi tänään yrittää päästä Bwindiin asti, koska pian on pimeä, emmekä voi ottaa pimeällä riskiä juuttua mutaan. Käännyimme ympäri ja ajoimme Kisoroon yöksi. Nukuimme kivassa majatalossa, josta sai todella hyvää ruokaa.
Illalla oppaat vielä selvittelivät meidän mahdollisuuksia nähdä vuoristogorilloja. He päättivät, että yritämme nähdä gorillat Mgahingassa, joka on Kisoron lähellä (vain noin 6 kilometriä kaupungista). Gorilloja ei vain aina pääse katsomaan Mgahingaan, koska puisto ylettyy Kongon ja Ruandan puolelle. Gorillat saattavat vaeltaa rajojen yli. Nyt meillä kävi hyvä tuuri ja gorillat majailivat kuulemma aivan lähellä.
Oli kyllä aivan mielettömän hienoa vaeltaa metsässä ja etsiä gorilloita. Opas kertoi, että gorillat viihtyvät hyvin alueella, koska alue on vanhaa viljelymaata ennen kuin se suojeltiin parikymmentä vuotta sitten ja siksi siellä kasvaa paljon ravintoa gorilloille. Gorillat kuulemma syövät 80 prosenttia ajasta, jonka ovat hereillä. Kokemus oli kyllä aivan mieletön! Parhaimmillaan olimme parin metrin päässä gorilloista. Opas kertoi meille kaikenlaista gorilloista ja siitä, kuinka ne käyttäytyvät todella ihmismäisesti. Niillä on 95 prosenttia samoja geenejä. Olin iloinen siitä, että päädyimme Mgahingaan, koska nyt näimme 10 gorillan ryhmän, joista viisi oli silver backeja eli uroksia. Lauma on kuulemma harvinainen, koska usein urokset eivät elä sopuisasti yhdessä. Nyt ryhmässä oli tapahtunut vallanvaihto toisiksi vanhimman ja vanhimman gorillan välillä. Vanhin gorilla oli jäämässä ”eläkkeelle”. Gorillan elinikä on noin 60 vuotta.
Kisorosta ajoimme Mbararaan, jossa yövyimme (eri paikassa tällä kertaa – nyt huoneessa haisikin pissa ja gekko yllätti mut suihkusta). Kahden yön perustella voin todeta, etten oikein välitä kaupungista. Mbararasta jatkoimme Jinjaan, missä majapaikka olikin mukava yllätys. Yösija oli leirintäalueella, joka oli Niilin varrella. Maisemat olivat hienot. Saimme valita nukummeko teltoissa vai sisällä. Pilvi ja Tero nukkuivat teltassa ja me muut nukuimme sisätiloissa. Paikan omisti australialainen iäkkäämpi pariskunta. Juttelin illalla naisomistajan kanssa parin oluen äärellä 🙂 Hänen miehensä oli kuulemma löytänyt uuden nuoren paikallisen naisystävän kahdenkymmenenyhden avioliittovuoden jälkeen. Leirintäalueella yöpyi paljon länsimaalaisia ja olikin hauska viettää ilta heidän kanssaan. Leirintäalueelta jatkoimme todella paikalliseen pubiin, joka oli lähistöllä. Se oli rakennettu muutamasta metallinpalasta ja puunoksasta. Kaiken kaikkiaan ilta oli hauska ja hieno päätös lomalle! Pubissa juttelin naisen kanssa, joka oli puoliksi ugandalainen ja puoliksi englantilainen. Hän oli naimisissa amerikkalaisen kanssa ja häät oli vietetty jo Amerikassa sekä Englannissa ja seuraavaksi oli tarkoitus mennä naimisiin Ugandassa, koska pariskunta halusi muuttaa tulevaisuudessa Ugandaan. Paikalliseen tapaan muutaman lehmän ja vuohen täytyy vaihtaa omistajaa, ennen kuin sukulaiset ovat tyytyväisiä naimakauppaan 🙂
Perjantai aamuna heräsin pahan flunssan kanssa. Nenä vuotaa vieläkin vuolaana, eikä olossa ole kehumista. Torstain ja perjantain välisenä yönä ei meinannut ääni kulkea, joten eipä eilisaamuinen olokaan ollut mikään yllätys. Mutta onneksi sairastuin vasta reissun päätteeksi. Eilinen ajo tuntui pitkältä! Rajalla meitä odotti mukava yllätys, koska meidän ei tarvinnutkaan maksaa viisumia ylittäessämme rajaa takaisin Keniaan. 50 dollarin säästö tuntui mukavalta!
Reissussa sattui ja tapahtui, mutta loppujen lopuksi kaikki järjestyi. Olen tyytyväinen siihen, että näin Ugandan, gorillat ja pääsin nauttimaan safarista. Matkaoppaamme kääntyi puoleemme Kisorossa lainatakseeen rahaa. Hän oli kuulemma tehnyt virheen ja laittanut osan rahoista ”mobile pay” -tilille, jolta voi maksaa puhelimella. Maksutapa ei sitten ollutkaan toiminut Ugandan puolella ja siksi hän oli joutunut pyytämään meiltä koko summan jo Ugandassa, vaikka olimme sopineet, että maksamme matkasta loput 20 prosenttia reissulta palatessamme. No ei meidän auttanut muu kuin lainata ylimääräiset rahat, koska jotenkin meidän täytyi kotiinkin Kisorosta päästä. Lainasimme yhteensä 500 euroa eli satasen nuppiinsa. Saimme eilen takaisin vähän rahaa ja tänään lähes loput, muutama kymppi vielä uupuu. Mutta eiköhän nekin sieltä vielä takaisin tule 🙂 Taitaa matkaoppaalla olla vähän rahahuolia, mutta kenelläkös täällä Keniassa ei niitä ole. Opin tällä reissulla sen, että Afrikassa tarvitsee muistutella ihmisiä siitä, mitä ollaan sovittu.
Hyvää pääsiäistä! Ensi viikolla mulla alkaa harjoittelu sairaalassa. Saa nähdä kuin työt loman jälkeen maistuvat!
