Maanantaina alkoi työharjoittelu terveyskeskuksessa. Neljän päivän jälkeen takana varmaa yli 100 piikin iskeminen niin lihakseen kuin suoneenkin.
Hinnasto löytyy seinältä. Ja viereiseltä seinältä kortsuautomaatti, josta en oo vielä saanut napattua kuvaa 🙂
Suonen sisäinen lääkitys toteutetaan bolluksena suoraan neulalla suoneen. Aikamoista oli etsiä suonia tästä mustasta ihosta. Lekuriharjoittelun jäljiltä oli suhteellisen varma olo omista kanylointitaidoista – luottamus siitä, että ”helpon suonen” kanylointi onnistuu oli korkealla. Mutta täällä olosuhteet ja ihonväri sekä ison neulan pitäminen paikallaan suonessa aiheutti aluksi hieman haastetta 🙂 Kaksi ekaa yritystä epäonnistui, mutta kolmas jo osui ja upposi. Sen jälkeen suonen sisäinen lääkitys onnistui hyvin, mutta täytyy myöntää, ettei kuitenkaan joka kerta ensimmäisellä yrityksellä. Ainakin nyt on päässyt harjoittelemaan!
Hoitokulttuuri eroaa täällä siinä, että opiskelijakin on ”täysi” työntekijä. Kysyin yhdeltä potilaalta maanantaina, että sopiiko, että pistän lääkkeen häneen. Ohjaaja kommentoikin sen jälkeen, ettei Afrikassa kysellä sopiiko se, että opiskelija pistää. Täällä pistää se, joka on töissä, eikä vaihtoehtoja anneta, koska resursseja ei ole. Joten sujuvasti jatkossa vain pistelin piikkejä niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Keskiviikkona otin tarroja mukaan muksuille, joita pistin, jotta heille ei jäisi kauhukuvaa muzunguista. Sydäntäsärkevää on kyllä pistää piikki riuhtovan lapsen persuksiin. Ja täällä siis lihaspisto tehdään lähes poikeuksestta pakaraan. Reiteen ja olkavarteen rokotetaan.
Terveyskeskuksessa on ollut mukavaa, koska olen saanut tehdä paljon kaikenlaista. Montaa mieltä voi olla aseptiikan tasosta, mutta rehellisesti sanuttuna olen myös oppinut paljon. Asptiikasta annan plussaa siitä, että täällä ei ihmisessä käyneellä neulalla pistetä enää toista kertaa. Neulat vaihdetaan joka kerta. 10 ml:n ruisku ja lihaspistoneula maksavat asiakkaille 20 shillinkiä. Työtä täällä saa tehdä vähän liiankin itsenäisesti. Eilen sekoittelin yhden potilaan antibiootin valmiiksi ja vedin ruiskuun. Kysyin sitten, etttä pitäisikö minun odottaa ohjaajaani ennen kuin pistän. Kommentti oli, että tuikkaa suoneen vaan. Ja eipä siinä muu sitten auttanut kuin totella. Muuten itsenäinen työ ei mua kauhistuta, mutta täällä mun on vaikea lukea lääkärin määräyksiä, jotka kaikki on kirjoitettu käsin. Lisäksi haastetta tuottavat lyhenteet, joita paljon käytetään. Olen pohtinut, että ne taitavat tulla latinasta. Potilaiden tunnistaminen ei ole samalla tasolla kuin Suomessa. Täällä on paljon samannimisiä ihmisiä ja potilaita kutsutaan vain etunimellä. Lisäksi lääkemääräyksiä saattaa olla useampi yhtäaikaa auki, enkä itse ainakaan ole vielä oppinut mitä logiikkaa siinä noudatetaan. Olen täällä pistellyt vaikka mitä ainetta vaikka kehen edes tarkalleen tietämättä, mitä pistän. Mutta maassa maan tavalla 🙂
Tänään olin harjoittelemassa neuvolan puolella. Vastaanotolla kävi odottavia äitejä. Toiset hakeutuvat terveyskeskukseen heti ajatellesssaan, että ovat raskaana. Toiset tulevat vasta raskauden loppuvaiheessa. Tänään pääsin tunnustelemaan sikiön päätä ihon läpi sekä sen kokoa. Tein HIV-pikatestejä ja mittailin verenpainetta automaattimittarilla. Täällä odottavalle äidille annetaan tetanusrokote viisi kertaa – kaksi kertaa ensimmäisen ja toisen raskauden aikana ja vielä kerran kolmannella raskaudella. Niitäkin tänään äidit saivat ja ajattelin pyytää huomenna, että saisinko pistellä niitä.
Nancy vasemmalla on myös sairaanhoitajaopiskelija ja Robina oikealla kertoi paljon mulle tänään Kenian HIV-ohjelmasta.
Terveyskeskuksessa on leppoista henkilökuntaa ja siellä saa oikeasti kunnon ohjausta. Tuntuu, että kaikki opastavat oikein mielellään. Varsinaista omaa ohjaajaa mulla ei ole, mutta tänäänkin hoitaja kertoi kaikkea mahdollista, mistä ajatteli, että voisin hyötyä. Nyt tiedän, että odottavien äitien neuvolakäynnit, rokotteet ja ohjaus on maksutonta. Jos äiti on HIV-positiivinen, lääkkeet ovat ilmaisia (kuten siis muillekin) ja niitä kannustetaan syömään. Hyviin tuloksiin on päästy lääkehoidolla siinä, että positiivinen äiti synnyttää terveen lapsen. HIV-hoitoa jatketaan ja valvotaan läpi lapsen vauvaiän. Äitejä kannustetaan imettämään lapsia 6 kuukautta, kunhan vain lääkkeillä on saatu virustasot alhaisiksi. Keniassa täytyy priorisoida – suurimmalla osalla HIV-postitiivisista äideistä ei ole vara ostaa äidinmaidonkorviketta. Joten heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin imettää. Lääkehoitoon sitoutunut äiti ei todennäköisesti tartuta lastaan. Minulle kerrottiin paljon HIV-testauksesta päivän aikana. Kaikki odottavat äidit, kunhan vain hakeutuvat hoitoon, testataan HIV:n varalta aivan kuten Suomessakin. Äitejä kannustetaan ottamaan isätkin mukaan, jotta samalla saataisiin selville perheen HIV-tilanne. Kuulin, että Kisumun alueella on Kenian korkeimmat HIV-lukemat. Neuvolatoimintaa kuuluu myös opastus ja ohjaus siinä, kuinka pysyä HIV-neggatiivisenä ja kuinka elää positiivisena tartuttamatta muita. Hoitaja kysyi yhdeltä potilaalta tämän tapaa pysyä negatiivisena. Nainen kuulemma välttelee miehensä kanssa nukkumista.
Äitiyshoitotyöstä minulla ei ole ennen tätä päivää ollut mitään kokemusta, mutta hauskaa oli kuunnella lapsen sydänääniä, kokeilla mahoja ja laskea kuinka pitkällä raskaus on. Innolla menen kyllä taas huomenna töihin 🙂
P.S. Teetin täällä mekon itselleni. Kankaan tinkasin 12 euroon ja räätälöinti maksoi 10 euroa. Kankaasta jäikin vielä puolet
