Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kenia

Tylsä torstai

19.02.2015, Jullu

Reissu häämöttää jo – viisi yötä lähtöön 🙂 Pieni jännitys on alkanut tänään vaivata ja odotusta on selkeästi ilmassa. Tänään mulla oli olevinaan paljon hommaa, mutta loppupeleissä sain kaiken tehtyä jo ennen puolta päivää. Nyt oonkin vain lukenut vauva.fi:n älynväläyksiä ja pelannut Farm Hero Sagaa. Ja nyt postailen tänne! Tylsä päivä siis! Onneksi illalla on touhua tiedossa 🙂

Eilen sain tehtyä loput pakolliset koulutehtävät liittyen vaihtoon ja siitä tuli mitä mainioin mieli. Viime tippaan, kun tuppaa kaikki tehtävät jäämään. Tänään aamulla hoitelin juoksevia hommia. Kelaa varten kävin hakemassa opiskelijatodistuksen koululta. Siitä tulikin vähän kalliimpi rästi, koska Kalevantiellä taisi poliisin kamera ikävästi välähtää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että enpä ole sakkoakaan ennen saanut 🙂

Tänään hain rinkan ja matkalaukun kellarista. Ennätyksellistä pakkausta multa, koska yleensähän reissu omalla kohdallani alkaa sillä, että edellisenä iltana survon tarvittavia kamoja kassiin. Sopivasti tavarat näyttivät laukkuihin mahtuvan. Vielä jäi tilaakin!

IMG_20150219_154524

Tosiaan, näillä laukuilla aion pärjätä. Eipä sitä 3 kuukauden aikana paljoa roinaa tarvitse! Näissäkin laukuissa suurimman tilan vie kumihanskat sekä muut hoitotavarat, joita olen hamstrannut mukaan. Olen yrittänyt varautua mahdollisimman moneen tilanteeseen 😀 Jos en tarvitse niitä itse reissun päällä, lahjoitan pois loppu reissusta.


2 vastausta

  1. Jullu sanoo:

    Hahaa, kiitos! Täytyy yrittää pysyä poissa foorumeilta. Nyt jäin stressaan jostain mangokärpäsisitä, joista tänään vasta kuulin 🙂

  2. Laura K sanoo:

    Sun reissu tosiaan lähestyy uhkaavasti 😉 Pysy nyt kuitenkin poissa sieltä vauva.fi:stä ja suomi24:stä, ettei iske viimehetken paniikki….kun ne ei ehkä oo ne kaikkein luotettavimmat tietolähteet.. Hauskaa reissua nyt vielä tätäkin kautta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *